Eetu-Pekka Kouhia mieltää itsensä pälkäneläiseksi, vaikka asuukin nykyisin viikot Tampereella työnsä takia.
Tammikuisena keskiviikkona Eetu-Pekka Kouhia pukee ylleen teknisen kerraston, fleecekerraston, villasukat ja villasormikkaat. Päällimmäiseksi kerrokseksi ei kuitenkaan tule toppavaatteita, vaan kuivapuku – suunta on nimittäin alas, veteen jäiden alle. Kun molemmat paineilmasäiliöt ja regulaattorit eli hengityssäätimet on tarkistettu, on aika sukeltaa. Tällä kertaa Kouhia hyppää Tampereen Kaukajärveen kahden kaverinsa kanssa.
– Tällä kertaa sukelsimme kelan avulla eli kela siis otettiin sukellukselle mukaan ja narun alkupää sidottiin kiinni sukelluksen lähtöpaikalle. Löydämme sitten takaisin lähtöpaikkaamme narun avulla. Sukeltajien käyttämälle alueelle on kyllä kiinnitetty kiinteitäkin ohjausnauhoja Kaukajärven pohjaan, mutta päätimme silti tällä kertaa käyttää kelaa apunamme, Kouhia selventää.
Ilmassa on muutama pakkasaste. Vedessä Kouhian ympäröi lähes heti täysi pimeys. Mukana kulkeva taskulamppu antaa valoa. Miehen mahaan kiinnitetty GoPro-kamera varmistaa, että ikuistamisen arvoiset näkymät tulevat kuvattua syvälläkin.
– Vaikka pimeys Suomen järvissä on sekä kesät että talvet sitä luokkaa, ettei syvällä mitään kovin ihmeellisiä kuvia saa. Siitä huolimatta sukellusten aikana on mukava kuvata, Kouhia sanoo.
Hän etenee pian 12 metrin syvyydessä ja viestii kaverinsa kanssa jatkuvasti käsimerkein. Kaikki hyvin? Kyllä, jatketaan matkaa. Paljon yhdessä sukeltaneilla kavereilla on sukelluksen virallisen merkkikielen lisäksi oma, käytön ja kokemuksen myötä hioutunut kommunikointitapansa.
– Aika nopeasti se muodostuu. Sitä ymmärtää lähes heti, mitä kaveri eleillä kertoo, vaikka ne eivät olisikaan virallisen sukellusnormiston mukaisia.
Tällä kertaa kaksikko viihtyy vedessä puolisen tuntia. Paljon kauempaa ei tarkene, sillä 12 metrin syvyydessä Kaukajärven vesi on 2-asteista.
– Kerroksia pitää lisätä kuivapuvun alle sitä mukaa kuin ilma kylmenee. Lämpimästä pukeutumisesta huolimatta sormia ja varpaita alkaa usein viimeistään puolen tunnin sukelluksen jälkeen paleltaa, ei sille oikein voi mitään, Kouhia tietää.
Mitä kylmempi keli, sitä suurempia vaatimuksia se asettaa myös laitteistolle. Paineilmasäiliöiden ja regulaattoreiden pitää olla jäänkestäviä, muuten jäiden alle ei ole mitään asiaa.
Takana 250 sukellusta
Kaukajärvellä 11.1.2017.
Pälkäneläinen Kouhia aloitti sukellusharrastuksen viitisen vuotta sitten. Ensimmäisen sukelluskurssinsa hän kävi ulkomaanmatkan yhteydessä, mutta aika pian matkan jälkeen hän aloitti harrastamisen myös Suomessa. Mies on nykyisin Tampereen Urheilusukeltajien jäsen, ja sukelluksiakin on kertynyt yhteensä jo 250.
Aktiivisinta sukellusaikaa ovat kevät ja kesä, mutta talvellakin tieto- ja viestintätekniikka-alalla työskentelevä Kouhia sukeltaa säännöllisesti.
– Sukeltamiseen liittyvä haasteellisuus viehättää, samoin se täysi keskittyminen, minkä harrastus vaatii. Kaikkein hienointa on kuitenkin päästä näkemään paikkoja, joita aika harvat pääsevät näkemään: vanhat kanavan sulkuportit Kaivannon pohjassa, yksinäisen hauen järven pohjassa keskellä talvea, trooppiset kalaparvet meressä tai ruostuneen lapion vedellä täyttyneen vanhan kaivoksen pohjalla, Kouhia miettii.
Kunnon insinöörin tapaan Kouhiaa viehättää myös sukeltamisen fysiologinen ja tekninen puoli: se, miten laitteet ja hengityskaasut vaikuttavat ihmiskehoon. Tekniikkasukelluksessa käytetään eri hengityskaasuseoksia eri syvyyksissä. Tällä hetkellä Kouhia hengittää veden alla hapella rikastettua hengitysilmaa. Miehen tarkoituksena on edetä jossain vaiheessa kolmiseoskaasun eli hapen, typen ja heliumin seoksen käyttöön.
– Kolmiseoskaasu mahdollistaa syvät ja erittäin syvät sukellukset. Tavoitteeni on päästä sukeltamaan joskus luoliin, ja näissä sukelluksissa käytetään melkein aina kolmiseosta. Ylipäätään sukeltaessa tavoitteena on saada mahdollisimman vähän typpeä kehoon sisälle, sillä se on se tekijä, joka aiheuttaa sukeltajan tautia, Kouhia selventää.
Sukeltaminen talviaikaan jäiden alla eroaa yllättävän vähän kesällä sukeltamisesta. Varusteiden ja välineiden pitää olla jäänkestäviä, ja vaatteita tarvitsee kuivapuvun alle enemmän, mutta muuten homma toimii käytännössä samoin kaikkina vuodenaikoina. Ennen ensimmäistä talvisukellusta sukeltajat käyvät yleensä talvisukelluskurssin, jossa opetellaan mitä tehdä, mikäli laitteet jäätyvät, miten avanto tehdään ja miten narutus toimii.
– Talvella pitää olla tietoinen myös jäänkannesta, mikä pitää huomioida pinnalle noustessa. Pintaan ei saa nousta liian nopeasti, ja ylös noustessa pitää tietysti välttää kopsahtamista jäänpintaan.
Eetu-Pekka Kouhia on sukeltanut aktiivisesti vuodesta 2012 alkaen.
Kotimaassa ja ulkomailla
Hyviä lähialueiden sukeltamispaikkoja ovat kirkasvetisen Kaukajärven lisäksi Kaivanto, yli 35 metriä syvä Paarlahti Tampereen Teiskossa ja Kurun avolouhos. Kouhia on käynyt sukeltamassa myös Kuortaneella sijaitsevalla Kaatialan avolouhoksella.
– Kaatialassa pääsee harrastamaan myös luolasukellusta, Kouhia lisää.
Pälkäneellä Kouhia on sukeltanut Kostianvirrassa, Pakanrannalla ja Hirvossa.
– Pakanrannan aallonmurtajan läheltä, entisen leirintäalueen kupeesta olen käynyt keräilemässä golfpalloja järven pohjasta. Ja Kostianvirralla ei oikein voi puhua sukeltamisesta, sillä virta on vain parisen metriä syvä, Kouhia nauraa.
Mies kuuluu urheilusukeltajien porukkaan, joka käy vuosittain siivoamassa Tampereen uimarantojen pohjat ennen uimakauden alkamista keväällä. Palkaksi sukeltajat saivat viime vuonna unohtumattoman sukellusmatkan Itämeren saaristoon, jossa sukellusporukka pääsi ihailemaan merenpohjassa makaavia vanhoja hylkyjä.
– Ensi kesänä olisi tarkoitus lähteä sukeltamaan Viron kirkasvetiseen Rummuun. Rummun louhoksessa työskentelivät Neuvostoliiton vallan aikoina viereisen vankilan vangit. Louhostyön lopettamisen ja veden pinnan nousun seurauksena rakennukset vajosivat louhosjärveen, ja ne muodostavat nykyisin vedenalaisen vankilan. Olisi erittäin mielenkiintoista päästä sukeltamaan tuonne, Kouhia kertoo.
